Täyteliään viikon lopuksi saatte vihdoin lukea tunnelmia Lyonista. Saavuin tänne viime sunnuntaina ja lähes koko viikko on kulunut asioiden järjestelemisessä. Ranskalaisen byrokratiaverkoston läpi kahlaamiseen kuluu näet yllättävän paljon aikaa. En olekaan vielä ehtinyt kunnolla tutustua kaupungin nähtävyyksiin, saati ottaa valokuvia, vaan aika on kulunut kaupungin ympäri juostessa. Tänään ehdin kuitenkin jo vähän katsella ympärilleni. Kohde ei tosin ollut Lyon, vaan Annecy, joka sijaitsee lähellä Sveitsin ja Italian rajaa. Mutta siitä lisää tuonnempana. Tänään kirjoittelen alkuviikon tunnelmia. Huomenna yritän ehtiä kerrata loppuviikon tapahtumia ja kertoa tapaamistani ihmisistä.
Byrokratiavyöryn saartamana
Oli kaunis ja valoisa päivä. Saavuin Lyoniin kello yhdentoista ja kahdentoista välillä. Löysin asuntola Maison Saint-Laurentin kartan avulla helposti. Ongelmana oli vain se, että en päässyt sisään, koska kukaan ei tullut avaamaan, kun soitin ovikelloa. Lopulta ovelle tuli aasialainen tyttö, joka asui talossa ja pääsin sisään. Hetken kuluttua myös vastaanottoon tuli virkailija, jolla ei kuitenkaan ollut mitään tietoa siitä, että minun piti tulla asuntolaan sinä päivänä. Sekaannuksen takia minun oli odotettu saapuvan vasta seuraavana päivänä. Kaikki järjestyi kuitenkin lopulta ja sain huoneeni jo sunnuntaina. Avaimet sain tosin vasta seuraavana päivänä.
Maanantaiaamu alkoi kierroksella asuntolassa. Iloinen yllätys oli, että lakanat sai talon puolesta, samoin kuin kattilan ja paistinpannun. Kaksi viimeistä tosin panttia vastaan. Huoneessani tarkastettiin myös, että kaikki toimii. Yksi lamppu oli palanut ja se luvattiin tulla vaihtamaan. Toistaiseksi näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. Ranskalaisen nopeuden tietäen odottelen vielä viikon ja jos sitä ei ole siihen mennessä vaihdettu, menen pyytämään uudestaan.
Sen lisäksi, että olin jo aiemmin maksanut vuokravakuuden ja takuusumman, lähettänyt asuntolaan yliopistoon sisäänkirjautumispaperini, passikopion, vahvistuksen siitä, että hyväksyin asuntolan säännöt ja pari muuta asumiseen liittyvää paperia, minulle ilmoitettiin, että minun piti hankkia myös asuntovakuutus huoneelleni ja todistus siitä, että olin valinnut kursseja yliopistosta. Minun piti myös allekirjoittaa asuntolan säännöt uudestaan. Kurssivalintatodistus oli onneksi helppo saada yliopistosta, mutta asuntovakuutus aiheutti enemmän päänvaivaa. Koska en halunnut avata pankkitiliä Ranskaan, minut passitettiin SwissLifen konttorille. Marssin siis konttorille tiistaina. Siellä kuitenkin ilmoitettiin, että he eivät tehneet kyseisiä vakuutussopimuksia. Sain kuitenkin uuden osoitteen, jonne menin keskiviikkona kello 12.30. Vinkki: jos menet Ranskaan, älä edes yritä mennä mihinkään toimistoon kello 12.30-13.30 välillä. Ne eivät ole auki. ”Siesta ja fiesta”, kuten espanjalaiset asian ilmaisevat, tunnetaan myös täällä.
Koska en päässyt heti sisään, tein pienen kierroksen ympäristössä. Näin Lyonin ykkös- ja kakkosyliopistot, Lyon 1:n ja 2:n ja muita rakennuksia. Paljon muuta nähtävää alueella ei sitten ollutkaan. Palasin vakuutustoimistolle tunnin päästä ja sain onneksi vakuutusasian hoidettua kuntoon.
Koulun penkillä
Maanantai-iltapäivällä olin infotilaisuudessa, jonka vaihtoyliopistoni Université Catholique de Lyonin koordinaattorit olivat järjestäneet kansainvälisille oikeustieteen opiskelijoille. Uusia opiskelijoita oli kevätlukukaudeksi tullut minun lisäkseni Australiasta, Itävallasta ja Kanadasta. Lisäksi paikalla oli myös useampi espanjalainen, mutta he olivat saapuneet Lyoniin jo syksyllä.
Kaikki tuntuivat tuntevat jonkun toisen paikalle tulleen. Kaikilla oli siis joku tuttu omasta maastaan. Vain minä ja kanadalainen poika olimme tulleet paikalle yksin. Tilaisuudessa sain myös lukujärjestykseni. Heivasin heti pari kurssia menemään, koska ne menivät päällekkäin toisten kurssien kanssa. Jäljelle jääneidenkin kanssa riittää varmasti tekemistä.
Myös yliopistolla piti hoitaa useampi asia. Onneksi koordinaattorimme ovat todella ystävällisiä. Asiat eivät kuitenkaan aina ole kovin organisoituja. Ne hoituvat sitten kun hoituvat. Jos hoituvat. Verrattuna vaihtooni Briteissä, tuntuu kuin täällä holhottaisiin paljon enemmän, mutta lopulta kaiken joutuu kuitenkin tekemään itse. Briteissä asiat taas oli todella hyvin järjestetty, mutta se ei kuitenkaan tuntunut holhoamiselta. Ihmiset täällä ovat kuitenkin todella sympaattisia (jos puhut ranskaa) ohjaavat oikeaan paikkaan (jos puhut ranskaa) ja kertovat mitä pitää tehdä (edelleenkin, jos puhut ranskaa).
Pienten mutkien ja ranskan mongertamisen avulla sain opiskelijakorttini hankittua ja tutustuttua paikallisiin opiskelijaravintoloihin. Lisäksi aloitin ranskankieliset oikeustieteen opintoni. Ihmisoikeuskurssit sujuivat kohtalaisen hyvin, vaikka tunneilla olikin lähinnä vain paikallisia opiskelijoita, sillä professorit käyttivät suhteellisen ymmärrettävää kieltä ja puhuivat melko hitaasti. Kävin esittäytymässä heille, koska koordinaattorimme painottivat, että se on aivan välttämätöntä. Toisen professorin kanssa menen ensi viikolla sopimaan erityisjärjestelyistä loppuvuodesta olevaa koettani varten, koska en ole paikallinen opiskelija.
Vaikka ihmisoikeuskurssit tuntuivat sujuvan hyvin, samaa ei voi sanoa yleisen kauppaoikeuden kurssista. Vaikka professori puhui hitaasti, hän käytti sellaista sanastoa, että en voi sanoa ymmärtäneeni puoliakaan siitä, mitä hän puhui. Onneksi kanadalainen vaihtari, jonka jo aiemmin mainitsin, sattui samalle kurssille. Koska hän puhuu ranskaa äidinkielenään, hänellä ei ollut vaikeuksia ymmärtämisen suhteen. Hän lupasikin lainata minulle muistiinpanojaan. Eiköhän se opiskelukin siis vähitellen lähde käyntiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti