Paris j’adore

Rue Montorgueil

Maanantain pitkän luentoputken jälkeen palailen täällä blogissa hetkeksi Pariisiin, jossa vietin pidennetyn viikonlopun. Koska olen vieraillut tuossa Euroopan kauneimmassa kaupungissa aiemminkin, en ala luetella tässä kaikkia perusturistinähtävyyksiä, vaan kerron tämänkertaisesta seikkailustani kaupungissa.

Concorde ja Eiffel-torni

Lähdin matkaan jo torstai-iltapäivällä istuttuani ensin aamupäivän luennolla, joka käsitteli lapsen oikeutta elämään. Junamatka sujui rivakasti kahdessa tunnissa TGV:llä (train à grande vitesse, luotijuna). Saavuinkin Pariisin yllätyksellisesti nimetylle rautatieasema Gare de Lyonille kolmen maissa. Olin sopinut viettäväni viikonlopun ranskalaisen ystäväni kanssa. Hän olikin minua vastassa jo asemalla. Kävimme ensin heittämässä matkalaukkuni ystäväni työpaikalle. Hän jatkoi hommia kuuteen asti illalla. Minä kuljeskelin sillä välin Rue Montorgueilin ympäristössä. Tapasin myös suomalaisen ystäväni, joka on vaihdossa Pariisissa. Käväisimme kahvilla edellä mainitulla kadulla suloisessa pienessä boulangeriessa. Söimme kakkupalat ja vaihdoimme tuoreimmat kuulumiset. Oli mukavaa puhua pitkästä aikaa suomea, sillä en tunne Lyonissa ketään suomalaista, joten puhun suomea ainoastaan soittaessani Skypellä kotiin.

Jardin des Tuileries

Illalla menimme ranskalaisen ystäväni kanssa syömään Crêperie de Clunyyn, joka sijaitsee aivan Place Saint-Michelin lähistöllä. Jos haluaa maistaa paikallisia herkkuja, niin tämä ravintola on erittäin hyvä vaihtoehto, sillä sieltä löytyvät todennäköisesti Pariisin parhaimmat crêpesit. Ruokailun jälkeen jatkoimme matkaa kävellen Sorbonnelle, sillä en ollut häpeäkseni käynyt aiemmilla Pariisin reissullani vielä ihailemassa yliopistorakennusta. Pian seisoimmekin aukiolla, josta mielenosoitukset useimmiten alkavat. Tiedän nyt myös, mille kadulle ei kannata parkkeerata autoaan, jos ei halua, että opiskelijat polttavat sen mellakoidessaan.

Pian siirryimme paikallisjunaan, joka kuljetti meidät ystäväni asunnolle. Junamatka kesti noin puoli tuntia. Tuossa ajassa Pariisi jäi taakse. Matkalla ylitimme Seinen useampaan kertaan. Pienten mutkien kautta pääsimme asunnolle asti. Kolme huonetta ja keittiön sisältäneessä asunnossa minulla oli oma huone. Nukuin leveällä vuodesohvalla, joten olo oli kuin olisin ollut hotellissa! Suosittelenkin lämpimästi hankkimaan pariisilaisia tuttuja, jos aiot joskus matkata kyseiseen kaupunkiin.

Lentämässä

Perjantaina kiertelin Galeries Lafayettella ystäväni ollessa taas töissä. Keskuksessa oli alennusmyynti, kuten lähes kaikissa kaupoissa tällä hetkellä. Lafayette on siitä hyvä kauppakeskus verrattuna esimerkiksi Lontoon Harrods’iin, että sieltä löytyy myös kohtuuhintaisia tuotteita ja koko kansan käyttämiä perusvaatemerkkejä, kuten Promod ja Zara. Tietysti useampi kerros on omistettu merkkituotteille. Niitäkin on kiva katsella ja hakea vinkkejä pukeutumiseen, vaikka ei olisikaan varaa ostaa mitään.

Pienkone, jolla lensimme

 Kun olin tutkinut tarpeeksi kauan muodin uusimpia tuulia, lähdin kävelemään kohti Concorden aukiota ja Seine-jokea nähdäkseni vilauksen kaupungin kuuluisammasta tornista. Concordelle päästyäni jatkoin matkaani Jardin des Tuileriesin rauhallisen puistoalueen läpi Louvrelle. Tarkoituksenani oli käväistä sisällä museossa. Louvren sivuovi oli kuitenkin suljettu, enkä jaksanut alkaa jonottaa päästäkseni sisään pyramidista. Niinpä jatkoin kulkuani päämäärättömästi kaupungin arkkitehtuuria ihaillen.

Horisontissa Pariisi

Iltapäivällä lähdimme ystäväni kanssa takaisin hänen asuinsijalleen ja ajoimme sieltä autolla pienelle lentokentälle. Ystäväni lentää pienkonetta ja olimme jo kauan sitten sopineet, että hän veisi minut lentämään. Pääsin siis ihailemaan upeita ranskalaisia maisemia ilmasta. Kone nousi ja laskeutui tasaisesti ja kuulosuojaimet korvilla oli hyvä istua koneen kyydissä. Näin lennon aikana sateenkaaren. Pariisi hehkui horisontissa selvästi tunnistettavana Eiffel-torneineen.

Lennon jälkeen menimme syömään japanilaista ystäväni ja hänen kavereidensa kanssa. Japanilainen ruoka on hyvin suosittua Ranskassa varsinkin nuorten keskuudessa. Sushi maistui hyvin minullekin. Keskustelu soljui ranskaksi, joten en hirveämmin päässyt osallistumaan, koska puheenaiheet vaihtelivat niin nopeasti. Olen kuitenkin ylpeä siitä, että ymmärsin lähes koko ajan, mistä keskusteltiin.

Pienoismallikaupunki

Lauantaina kävimme ystäväni vanhempien luona syömässä ja ranskalaiseen tapaan ruokaa riitti. Pääruokana oli couscousia ja aterian kruunasi kaksi jälkiruokaa, jotka olivat molemmat syötävän hyviä. Ruuan jälkeen jatkoimme taas ystäväni kanssa matkaamme Pariisin keskustaan, jossa näimme taas suomalaisen ystäväni. Kiertelimme hänen kanssaan Grand Palaisessa, jossa oli näytteillä pienoismalleja linnoitetuista kaupungeista Ludvig XIV ja Napoleon III:n hallintokausien väliseltä ajalta. Näyttelyn tuijottelun jälkeen menimme syömään les Hallesin lähelle. Koska olin vieläkin aivan täynnä päivän lounasannoksesta, söin vain jälkiruokaa, crème brûléeta.

La Défense

Illallisen jälkeen sanoimme hyvästit suomalaiselle ystävälleni ja hyppäsimme metroon. Suuntanamme oli La Défense, Pariisin uusi pilvenpiirtäjäalue Grande Archeineen. En odottanut kyseiseltä alueelta kovin suuria, koska en yleensä pidä pahemmin pilvenpiirtäjistä. Niinpä olinkin suorastaan mykistynyt, kun nousimme metrotunnelista ylös. Alue oli valtavan kaunis. Mutta mitäpä pariisilaiset eivät osaisi rakentaa upeasti ja valottaa oikein.

Sunnuntaina emme tehneet enää mitään kummempaa. Nukuimme pitkään ja lähdimme sen jälkeen suoraan Gare de Lyonille, josta jatkoin matkaani TGV:llä patonki kainalossani, paketillinen ystäväni äidin valmistamia macaron-leivoksia laukussani ja säkillinen suloisia muistoja mielessäni takaisin Lyoniin.

La Défense: Grande Arche

Sateenkaari lentokoneesta nähtynä

Kuvavalikoimaa Annecysta

Lac d'Annecy

Thiou-joki

Linna Châteu d'Annecy

Maisemaa linnalta

Thiou-joki

Palais d'île -saari

Retkeilyä ja kohtaamisia

Tervehdys uudemman kerran!

Lupasin tänään päivitellä loppuviikon tunnelmia ja kuvailla tapaamiani ihmisiä. Valokuvia  lisäsin nyt tähän tekstiin. Annecyn kuvia saatte ihailla vasta myöhemmin, koska netti pätkii niin hermoja raastavasti, että en viitsi enää yrittää lisätä enempää kuvia.  Aloitan tämän tekstin loppuviikon tapahtumilla, minkä jälkeen kerron, keitä olen täällä tavannut. En ole vielä tutustunut keneenkään kovin hyvin, mutta paljon uusia kasvoja on tullut vastaan. Niinpä tarjoilen teille luettavaksi vain antoisimmat kohtaamiset ja ranskalaisen yleisilmeen.

Lyonista itään

Portaat, vanha Lyon

Koska saavuin Lyoniin vasta viikko sitten, tarkoitus oli, että viettäisin ensimmäisen viikonlopun kaupunkiin tutustuen. Toisin kuitenkin kävi. Näin yliopiston ilmoitustaululla julisteen matkasta Annecyyn. En aikonut ensin osallistua, mutta perjantaina kävin lopulta ilmoittautumassa matkalle.

Niinpä lauantaiaamuna istuin täpötäydessä linja-autossa vietnamilaisen tytön vieressä matkalla kohti Alppeja. Saavuimme Annecyyn yhdentoista maissa. Bussimme pysähtyi Lac d’Annecyn eli Annecy-järven rannalle. Järven takana kohosivat lumihuippuiset vuoret, jotka heijastuivat kirkkaaseen veteen. Jatkoimme pian matkaamme kahden tunnin mittaiselle opastukselle, jonka piti miellyttävä-ääninen ranskalaisnainen. Hän puhui erittäin hitaasti ja selkeästi, joten häntä oli helppo ymmärtää.

Kierroksen aikana nousimme Château d’Annecyn linnalle, josta oli huikaisevat näköalat alas kaupunkiin. Tutustuimme myös Eglise St-Maurice –kirkkoon, sekä Thiou joen keskellä sijaitsevaan Palais de l’îlen saareen. Saarella oleva rakennus oli aiemmin toiminut samaan aikaan sekä vankilana että tuomioistuimena. Syylliseksi todettuja ei siis tarvinnut kuljettaa kovin pitkää matkaa kaltereiden taakse.

Opastuksen jälkeen lähdimme syömään monenkirjavalla porukalla. Mukanamme oli pari venäläistä sekä bulgarialainen, japanilainen ja saksalainen tyttö. Meillä oli vapaa-aikaa reilu kolme tuntia. Tarkoituksena oli ruuan jälkeen kierrellä kaupungissa. Valitettavasti kaikki ei mennyt kuitenkaan suunnitelmien mukaan. Päätimme kaikki ottaa kolmen annoksen ”formulen” eli menun.  Ravintola, johon menimme, oli täynnä ihmisiä. Niinpä ruuan saamisessa kesti pitkään ja vietimmekin ruokaillessa kaiken vapaa-aikamme. Ruoka oli onneksi hyvää ja ehdimme tutustua toisiimme. Annecysta ehdimme kuitenkin nähdä tämän takia vain vanhan kaupungin.  Matka takaisin Lyoniin sujui mainiosti, sillä puolet ajasta kului nukkumiseen.

Lyon tutuksi

Place Bellecourt

Tänään heräsin aamulla ajoissa, jotta ehtisin luterilaiseen messuun puoli yhdeksitoista. Saavuin paikalle hyvissä ajoin ja ehdin tutustua paikalliseen messukaavaan minulle ojennetusta vihkosesta.  Osuin paikalle juuri sopivana sunnuntaina, sillä messun jälkeen kirkossa oli poikkeuksellisesti tarjolla päivällinen seurakuntalaisille. Niinpä pääsin tutustumaan myös muuhun kirkkokansaan, joista valtaosa oli harmaahiuksisia. Vietin viehättävän iltapäivän heidän seurassaan.

Tyypillisen ranskalaiseen tapaan ruokailu kesti pitkään. Niinpä lähdin vasta kolmen jälkeen tallustamaan pois kirkolta. Päätin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja käydä tutustumassa samalla reissulla Lyonin vanhaan kaupunkiin. Nelikerroksisten rakennusten verhoama kaupunginosa kapeine katuineen on Lyonin ykkösnähtävyys, eikä syyttä. Alue on hyvin viehättävä, vaikka onkin jatkuvasti turistimassojen kansoittama. Käväisin sisällä majesteettisessa Cathédrale St-Jean:issa, vanhan kaupungin sydänkirkossa. Tämä valkea rakennus on noussut Lyoniin jo 1000-1200 -luvuilla.

Cathédrale St-Jean

Kuuden maissa lähdin lenkille iltahämärän jo laskeutuessa. Juoksin ylös jyrkkää rinnettä Fourvière-kukkulalle, jossa sijaitsee Lyonin kruunu, Basilique Notre-Dame de Fourvière. Tämä kirkko näkyy kaukaa, joten Lyoniin tulijan on lähes mahdotonta olla huomaamatta sitä. Kesti kuitenkin lähes viikko ennen kuin pääsin lähellekään sitä, enkä vieläkään viitsinyt lenkkivaatteissani mennä sisälle basilikaan, vaan ajattelin säästää vierailun myöhemmäksi. Basilikan vieressä seisoo myös Eiffel-tornia muistuttava miniatyyri. Se on Lyonin merkkipaalu ja sekularismin symboli. Sen huippu on Lyonin korkein kohta, mutta valitettavasti torni on suljettu yleisöltä.

Tuttuja Lyonista

Kuten sanottua, olen tutustunut täällä jo moniin uusiin ihmisiin, mutta en kuitenkaan oikein tunne vielä ketään. Olen kuitenkin saanut viettää yllättävän paljon aikaa paikallisten kanssa, vaikka luulin, että heihin olisi vaikeampi tutustua kuin muihin vaihtareihin. Ranskalaiset ovat ainakin täällä olleet erittäin ystävällisiä ja ihania. He kyselevät paljon ja esittävät tarpeeksi yksinkertaisia kysymyksiä, jotta pystyn vastaamaan. Vaikka olen ollut täällä vasta viikon, huomaan, että kielitaitoni (tai ainakin puhetaitoni) on kehittynyt jo valtavasti.

Alkuviikosta oli kuitenkin hankalampaa, koska en tuntenut vielä ketään. Maanantainen oikeustieteen opiskelijoiden tapaaminen ei auttanut minua tutustumaan uusiin ihmisiin, sillä kaikki lähtivät sen jälkeen omiin suuntiinsa, emmekä vaihtaneet yhteystietoja. Tunsinkin olevani täysin yksinäni täällä Lyonissa.

Onneksi on olemassa internet.  Juttelin facebookissa tuttujeni kanssa ja sovin lähteväni kuun viimeiseksi (siis ensi) viikonlopuksi Pariisiin tapaamaan ranskalaista ystävääni. Samalla kertaa näen myös suomalaista kaveriani, joka on nyt vaihdossa Pariisissa. Netin kautta sain myös selville, että reformoidulla kirkolla oli tiistaisi-iltaisin nuorten aikuisten ja opiskelijoiden tapaamisia. Niinpä päätin lähteä käymään heidän illassaan.

Ennen iltaa olin kuitenkin valitsemani ihmisoikeuskurssin luennolla yliopistolla. Parinkymmenen hengen ryhmä koostui pääasiassa paikallisista opiskelijoista. Jos kyse olisi ollut suomalaisesta oikeustieteen ryhmästä, niin kukaan ei olisi todennäköisesti puhunut mitään kenellekään, jota ei jo entuudestaan olisi tuntenut. Ei ainakaan sille nurkassa yksin istuvalle tytölle. Täällä kaikki on kuitenkin aivan päinvastoin. Paikalliset opiskelijat tuntevat kaikki toisensa ja tulevat tervehtimään uutta tulijaa. Keneltä tahansa voi kysyä apua ja saa ylitsevuotavan avuliaan neuvon. Esimerkiksi, kun kysyin eräältä opiskelijalta, missä seuraavan luentoni sali sijaitsi, hän ei tyytynyt vain neuvomaan minua, vaan kävi opastamassa minut paikan päälle.

Viex Lyon, vanha kaupunki

Vaikka olen itse luterilainen, jos täällä aikoo tavata nuoria kristittyjä, on osallistuttava muiden kirkkokuntien opiskelijatoimintaan. Luterilaisella kirkolla ei näet ole paljon nuorille suunnattua toimintaa. ”Ranska on äärimmäisen katolinen maa ja Lyon on katolisuuden kehto Ranskassa”, kuten asian ilmaisi eräs reformoidun kirkon opiskelijatoiminnassa tapaamani poika. Tiistai-ilta sujuikin mukavasti ja pääsin harjoittelemaan ranskan kielen taitoani puhumalla paikallisten kanssa. Katsoimme aluksi pari videota ja luimme sitten melko hankalaa ranskankielistä tekstiä. Tekstin luvun jälkeen keskustelimme aiheesta. Tai siis muut keskustelivat ja minä toimin lähinnä kuunteluoppilaana. Rehellisesti täytyy myöntää, että en ymmärtänyt varmaan puoliakaan siitä mitä puhuttiin, mutta oli silti todella mukavaa olla mukana ja kuunnella. Minut kutsuttiin mukaan myös seuraavaksi kertaa. Illan lopuksi eräs nuorista heitti minut autollaan asuntolalle.

Keskiviikkona minulla oli vapaapäivä. Kerroinkin jo aiemmin, mitä tein päiväsaikaan. Koska tunsin edelleen oloni yksinäiseksi, päätin lähteä illalla tutustumaan toiseen opiskelijailtaan, Agapé Campukseen. Se on ekumeeniskristillinen järjestö, jonka tarkoitus on auttaa nuoria kasvamaan henkilökohtaisesti uskossa. Illassa olikin kristittyjä eri kirkkokunnista ja myös eri kansallisuuksista, vaikka suurin osa opiskelijoista olikin ranskalaisia. Illan opetusosiossa käsiteltiin sitä, mitä eroa on Jumalan antamalla lupauksella verrattuna ihmisen antamaan lupaukseen. Puhujana oli keski-ikäinen mies, jonka puheesta sain erittäin hyvin selvää. Ymmärsinkin opetuksen lähes kokonaan.  

Tutustuin myös muihin nuoriin. Erityisesti juttelin erään lääketiedettä opiskelevan tytön kanssa. Hän ei ollut asunut koko ikäänsä Ranskassa, vaikkakin nyt jo pidempään. Hänen isänsä ei vieläkään kuulemma puhunut kunnolla ranskaa, mutta äiti oli opetellut kielen. Tyttö oli todella mukava ja vaikutti tulevan toimeen kaikkien paikalla olijoiden kanssa.

Torstain luennolla tapasin ensimmäistä kertaa kunnolla toisen vaihtarin. Kyseinen kanadalainen poika ei myöskään tuntenut vielä oikein ketään. Koska en saanut hänen natiivista ranskanaksentistaan selvää, puhuimme keskenämme englantia. Koska en saanut myöskään luennosta oikein mitään irti, kanadalainen lupasi lähettää minulle muistiinpanonsa, mikä oli todella kilttiä. Sain myös hänestä ensimmäisen Lyon-naamakirjakaverini.

Illemmalla asuntolan keittiössä juttelin herttaisen japanilaisen tytön kanssa ranskaksi muutaman sanan. Ehkä tapaan hänet vielä myöhemmin uudestaan ja voin jutella enemmänkin. Lisäksi juttelin myös turismia ja hallintoa opiskelevan korealaisen pojan kanssa, tosin englanniksi. Hän oli ilmeisen tyytyväinen siitä, että joku puhui hänen kanssaan kyseistä kieltä, koska hän ei osannut kovin hyvin ranskaa ja täällä harvempi puhuu kovin sujuvaa englantia. Keskustelu etenikin hänen kanssaan luontevasti, koska pystyin puhumaan paljon helpommin kuin ranskaksi.

Lauantaina Annecy-matkalla tutustuin menomatkalla vietnamilaiseen ja paluumatkalla puolalaiseen tyttöön. Koska heissä oli paljon samaa, vaikka he tulivatkin niin erilaisista maista ja kulttuureista, kerron ensin heidän yhtäläisyyksistään. Molemmat olivat tulleet Ranskaan oppiakseen paremmin maan kieltä ja olivat hyvin puheliaita. He olivat molemmat asuneet Ranskassa jo pidempään ja useammilla paikkakunnilla. Lisäksi molemmat asuivat nyt Lyonin laitamilla. Puolalainen tyttö antoi minulle paljon neuvoja. Hän kertoi esimerkiksi, millaisia suulliset kokeet Ranskassa yleensä ovat. Niitähän ei meillä Suomessa paljon esiinny. Vietnamilaiselta sain kuulla, että hänellä on useampi pikkuveli, jotka ovat häntä paljon pidempiä. Se ei tullut minulle kovin suurena yllätyksenä, sillä tyttö oli itse ehkä 145cm pitkä, siis minuakin reilusti lyhyempi!

Tutustuin matkalla myös paremmin venäläiseen tyttöön, joka asuu samassa asuntolassa kuin minä. Tapasin myös hänen ystäviään ja kävimme siis matkalla heidän kanssaan syömässä. Erityisen sympaattinen oli hänen seurassaan ollut saksalainen tyttö, joka on kotoisin Salzburgin lähistöltä ja harrastaa vaellusta. Hän tunsi paljon suomalaisia metallibändejä Nightwish tietysti mukaan luettuna.

Tänään kävin tosiaan luterilaisessa messussa, jossa valtaosa väestä oli keski-iän reilusti ylittäneitä. Sielläkin ihmiset olivat todella ihania. Ainakin kolme eri ihmistä kävi ennen messua kertomassa minulle, miten messukaava etenee, vaikka yritin kovasti vakuuttaa, että se ei tuottanut minulle ongelmaa, koska se oli melkein samanlainen kuin mihin olin Suomessa tottunut.

Messun jälkeen jäin lounaalle muun väen kanssa. Söimme maittavan kolmen ruokalajin luonaan ja juttelin hetken parin lähes omanikäiseni nuoren kanssa. Pöydässä istuin kuitenkin parin vanhemman miehen vieressä. Heistä toinen puhui todella selkeästi. Hänen kanssaan juttelinkin aika paljon. Kerroin muun muassa, että Suomi ei ollut neutraalia aluetta toisessa maailmansodassa, vaan taistelimme saksalaisten kanssa Venäjää vastaan. Mies kertoi myös omasta värikkäästä taustastaan. Hänen isänsä oli näet senegalilainen ja hänen äitinsä taas lahjakas konserttipianisti. Tämä vanha rouva oli myös mukana lounaalla. Olisin voinut vieläkin hyvin kuvitella hänet suuren yleisön eteen konserttihalliin soittamaan hoikkine, suoraryhtisine vartaloineen, pitkine mustaharmaine hameineen ja tyylikkäästi harmaantuneine hiuksineen, jotka oli kammattu elegantisti pään päälle nutturalle.

Samassa pöydässä istui lisäksi myös todennäköisesti jo eläkkeellä ollut tai ainakin pian eläkkeelle jäävä juristinainen, jonka kanssa keskustelin hiukan oikeustieteen koulutuksen eroista Suomessa ja Ranskassa. Paikalla oli minun lisäkseni myös muita ulkomaalaistaustaisia ihmisiä, muun muassa japanilainen nainen suloisen noin 3-vuotiaan tyttärensä kanssa ja espanjalainen nainen, joka toimi myös kirkon varainhoitajana. Lisäksi kirkon pappi oli saksalaistaustainen. Hän sanoi tuntevansa jonkun suomalaisen papin, joka vierailee silloin tällöin Lyonissa. Niinpä hän otti sähköpostiosoitteeni ylös, jotta voi antaa sen eteenpäin suomalaiselle papille.

Vanha Lyon joen toiselta puolen nähtynä

Summa summarum

Tulipa paljon tekstiä! Kiitän seurastasi, jos jaksoit lukea tekstin loppuun asti. Jos et jaksanut, vaan luet vain tätä loppuyhteenvetoa, niin ymmärrän hyvin. Kommenttia saa heittää loppuun tai esittää kysymyksiä aiheesta tai aiheen vierestä. Lisäksi otan vastaan toiveita siitä, mitä haluaisit minun kertovan tai mihin toivoisit minun keskittyvän kirjoituksissani. Ainakin yhden blogitekstin aion pyhittää ruualle, sen voin jo luvata, mutta muita toiveita otetaan vastaan!

Bienvenue à Lyon

Täyteliään viikon lopuksi saatte vihdoin lukea tunnelmia Lyonista. Saavuin tänne viime sunnuntaina ja lähes koko viikko on kulunut asioiden järjestelemisessä. Ranskalaisen byrokratiaverkoston läpi kahlaamiseen kuluu näet yllättävän paljon aikaa. En olekaan vielä ehtinyt kunnolla tutustua kaupungin nähtävyyksiin, saati ottaa valokuvia, vaan aika on kulunut kaupungin ympäri juostessa. Tänään ehdin kuitenkin jo vähän katsella ympärilleni. Kohde ei tosin ollut Lyon, vaan Annecy, joka sijaitsee lähellä Sveitsin ja Italian rajaa. Mutta siitä lisää tuonnempana. Tänään kirjoittelen alkuviikon tunnelmia. Huomenna yritän ehtiä kerrata loppuviikon tapahtumia ja kertoa tapaamistani ihmisistä.

Byrokratiavyöryn saartamana

Oli kaunis ja valoisa päivä. Saavuin Lyoniin kello yhdentoista ja kahdentoista välillä. Löysin asuntola Maison Saint-Laurentin kartan avulla helposti. Ongelmana oli vain se, että en päässyt sisään, koska kukaan ei tullut avaamaan, kun soitin ovikelloa.  Lopulta ovelle tuli aasialainen tyttö, joka asui talossa ja pääsin sisään. Hetken kuluttua myös vastaanottoon tuli virkailija, jolla ei kuitenkaan ollut mitään tietoa siitä, että minun piti tulla asuntolaan sinä päivänä. Sekaannuksen takia minun oli odotettu saapuvan vasta seuraavana päivänä. Kaikki järjestyi kuitenkin lopulta ja sain huoneeni jo sunnuntaina. Avaimet sain tosin vasta seuraavana päivänä.

Maanantaiaamu alkoi kierroksella asuntolassa. Iloinen yllätys oli, että lakanat sai talon puolesta, samoin kuin kattilan ja paistinpannun. Kaksi viimeistä tosin panttia vastaan. Huoneessani tarkastettiin myös, että kaikki toimii. Yksi lamppu oli palanut ja se luvattiin tulla vaihtamaan. Toistaiseksi näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. Ranskalaisen nopeuden tietäen odottelen vielä viikon ja jos sitä ei ole siihen mennessä vaihdettu, menen pyytämään uudestaan.

Sen lisäksi, että olin jo aiemmin maksanut vuokravakuuden ja takuusumman, lähettänyt asuntolaan yliopistoon sisäänkirjautumispaperini, passikopion, vahvistuksen siitä, että hyväksyin asuntolan säännöt ja pari muuta asumiseen liittyvää paperia, minulle ilmoitettiin, että minun piti hankkia myös asuntovakuutus huoneelleni ja todistus siitä, että olin valinnut kursseja yliopistosta. Minun piti myös allekirjoittaa asuntolan säännöt uudestaan. Kurssivalintatodistus oli onneksi helppo saada yliopistosta, mutta asuntovakuutus aiheutti enemmän päänvaivaa. Koska en halunnut avata pankkitiliä Ranskaan, minut passitettiin SwissLifen konttorille. Marssin siis konttorille tiistaina. Siellä kuitenkin ilmoitettiin, että he eivät tehneet kyseisiä vakuutussopimuksia. Sain kuitenkin uuden osoitteen, jonne menin keskiviikkona kello 12.30. Vinkki: jos menet Ranskaan, älä edes yritä mennä mihinkään toimistoon kello 12.30-13.30 välillä. Ne eivät ole auki. ”Siesta ja fiesta”, kuten espanjalaiset asian ilmaisevat, tunnetaan myös täällä.

Koska en päässyt heti sisään, tein pienen kierroksen ympäristössä. Näin Lyonin ykkös- ja kakkosyliopistot, Lyon 1:n ja 2:n ja muita rakennuksia. Paljon muuta nähtävää alueella ei sitten ollutkaan. Palasin vakuutustoimistolle tunnin  päästä ja sain onneksi vakuutusasian hoidettua kuntoon.

Koulun penkillä

Maanantai-iltapäivällä olin infotilaisuudessa, jonka vaihtoyliopistoni Université Catholique de Lyonin koordinaattorit olivat järjestäneet kansainvälisille oikeustieteen opiskelijoille. Uusia opiskelijoita oli kevätlukukaudeksi tullut minun lisäkseni Australiasta, Itävallasta ja Kanadasta. Lisäksi paikalla oli myös useampi espanjalainen, mutta he olivat saapuneet Lyoniin jo syksyllä.

Kaikki tuntuivat tuntevat jonkun toisen paikalle tulleen. Kaikilla oli siis joku tuttu omasta maastaan. Vain minä ja kanadalainen poika olimme tulleet paikalle yksin. Tilaisuudessa sain myös lukujärjestykseni. Heivasin heti pari kurssia menemään, koska ne menivät päällekkäin toisten kurssien kanssa. Jäljelle jääneidenkin kanssa riittää varmasti tekemistä.

Myös yliopistolla piti hoitaa useampi asia. Onneksi koordinaattorimme ovat todella ystävällisiä. Asiat eivät kuitenkaan aina ole kovin organisoituja. Ne hoituvat sitten kun hoituvat. Jos hoituvat. Verrattuna vaihtooni Briteissä, tuntuu kuin täällä holhottaisiin paljon enemmän, mutta lopulta kaiken joutuu kuitenkin tekemään itse. Briteissä asiat taas oli todella hyvin järjestetty, mutta se ei kuitenkaan tuntunut holhoamiselta. Ihmiset täällä ovat kuitenkin todella sympaattisia (jos puhut ranskaa) ohjaavat oikeaan paikkaan (jos puhut ranskaa) ja kertovat mitä pitää tehdä (edelleenkin, jos puhut ranskaa).

Pienten mutkien ja ranskan mongertamisen avulla sain opiskelijakorttini hankittua ja tutustuttua paikallisiin opiskelijaravintoloihin. Lisäksi aloitin ranskankieliset oikeustieteen opintoni. Ihmisoikeuskurssit sujuivat kohtalaisen hyvin, vaikka tunneilla olikin lähinnä vain paikallisia opiskelijoita, sillä professorit käyttivät suhteellisen ymmärrettävää kieltä ja puhuivat melko hitaasti. Kävin esittäytymässä heille, koska koordinaattorimme painottivat, että se on aivan välttämätöntä. Toisen professorin kanssa menen ensi viikolla sopimaan erityisjärjestelyistä loppuvuodesta olevaa koettani varten, koska en ole paikallinen opiskelija.

Vaikka ihmisoikeuskurssit tuntuivat sujuvan hyvin, samaa ei voi sanoa yleisen kauppaoikeuden kurssista. Vaikka professori puhui hitaasti, hän käytti sellaista sanastoa, että en voi sanoa ymmärtäneeni puoliakaan siitä, mitä hän puhui. Onneksi kanadalainen vaihtari, jonka jo aiemmin mainitsin, sattui samalle kurssille. Koska hän puhuu ranskaa äidinkielenään, hänellä ei ollut vaikeuksia ymmärtämisen suhteen. Hän lupasikin lainata minulle muistiinpanojaan. Eiköhän se opiskelukin siis vähitellen lähde käyntiin.

Ensimmäiset päivät: samoilua ja seikkailuja

Salut!

Puisto Grenoblessa

On aika päivittää blogi ensimmäistä kertaa myös täältä Ranskasta. Huomatkaa rakkaat lukijat, että tämä  teksti on kirjoitettu jo pari päivää sitten 13.1.2011 hostellissa Grenoblessa. Nyt olen jo päässyt turvallisesti Lyonin kampusmajoituksen suojiin, tosin pienten mutkien kautta. Niistä seikkailuista kirjoitan kuitenkin vasta myöhemmin. Sitä ennen saatte tyytyä lomailuuni Grenoblessa.

Asiaan. Turhan jaarittelun sijaan haluatte varmaan kuulla, mitä täällä on OIKEASTI tapahtunut. Koska uuteen kaupunkiin tutustuessa sattuu aina paljon kaikenlaista, ajattelin jakaa teidän kanssanne vain muutaman hetken.  Kalliin aikanne säästämiseksi olen jakanut tekstin väliotsikoin, jotta voitte halutessanne lukea vain sen osion, joka teitä kiinnostaa.

Kielestä

Saavuin Grenobleen keskiviikkoiltana. Päivä kului lentäessä ja lentokentällä Tukholmassa.  Koska kentällä ei tapahtunut mitään kummempaa, pikakelaan keskiviikkoiltaan, jolloin lähdin Grenoble-Isèren lentokentältä bussilla keskustaa kohti. Onnistuin ostamaan lippuni bussiin ”à Grenoble” ja istahdin penkille. Istuin tyytyväisenä kunnes huomasin ikkunaan liimatun sinisen tarralapun. Siinä luki, että paikka tulisi säästää rullatuolissa oleville.  Podin koko matkan huonoa omaatuntoa siitä, että olin istunut juuri tuolle paikalle, vaikka bussissa ei ollut rullatuolin puolikastakaan. Tuskaani pidensi vielä se, että bussissa ollut ruotsalainen tyttö oli unohtanut suksensa kentälle ja palasimme sitten koko bussilastin kanssa hakemaan niitä. Opinpahan ainakin uuden sanan. Rullatuoli, ”fauteuil roulante” eli rullaava nojatuoli. 

Upeita maisemia kaupungilta

Uusia sanoja voi siis oppia monella tapaa. Seuraavaan uutuuteen tutustuinkin heti päästyäni hostellille ratikan ja jalkojeni avulla. Kyselin näet hostellin aulassa olleelta mukavalta vastaanottovirkailijalta vaellusmahdollisuuksista. Hän kertoi vaihtoehdoista ja alkoi sitten puhua ”raketeista”, joiden avulla pääsi ylös vuorille hyvin tähänkin aikaan vuodesta. Kummastunut ilmeeni paljasti nopeasti, etten tajunnut yhtään, mistä hän puhui. Niinpä hän kysyi minulta, tiesinkö mitä ”raquettes”:t ovat. Kun vastasin etten tiedä, hän näytti jalkojaan ja kertoi, että niillä pystyi kävelemään lumen päällä. Siis lumikengät!

Vaikka olenkin oppinut uusia sanoja, ranskan kielen puhuminen tuottaa vielä suurta tuskaa ja myös ärsytystä. Puhuminen on hidasta ja kankeaa ja lausuminen tönkköä. Joudun myös pyytämään, että minulle toistetaan lauseita, koska en yksinkertaisesti ymmärrä. ”Quoi?” (mitä?) onkin lempisanani. Toistoa välttääkseni kysyn myös välillä ”comment?” (kuinka?).  Rohkaiseviakin tapaamisia on silti ollut. Ensimmäisenä iltana hostellihuoneessani oli kaksi saksalaista tyttöä, jotka olivat olleet Erasmus-vaihdossa jossain päin Ranskaa. He kannustivat minua puhumaan, vaikka olisikin vaikeaa ja sanoivat, että hekään eivät olleet aluksi saaneet mitään suustaan ulos. Nyt he puhuivat ranskaa todella hyvin. Ranskalaisten itsensä kanssa on vaikeampaa, koska he puhuvat niin nopeasti, mutta ehkä sekin ajan kanssa helpottuu.

Kaupungista

Näkymä hostellin ikkunasta

Hostellihuoneessa yöpynyt ranskalaisnainen totesi, että Grenoble on ihan samanlainen kuin muutkin ranskalaiset kaupungit. Ei mitään erityistä. Itse rohkenen olla eri mieltä. Täytyy tosin myöntää, että minulla ei ole kovin suurta paikallistuntemusta. Mielestäni vuorien ympäröimä Grenoble on kuitenkin valtavan kaunis kaupunki. Tästä todistaa jo se, että hostellihuoneen ikkunasta näkyy suoraan vuorille. Keskusta on todella tasainen, ihan kuin lätty. Vuoret luovat kuitenkin mahtavat puitteet ja tekevät kaupungista ainutlaatuisen.

Paikallinen juristikoulutuslaitos

Eilen hyrräsin koko päivän Grenoblen keskustassa. Kävin turistitoimistossa, josta sain reittikartan kaupungin tärkeimpiin nähtävyyksiin. Lisäsin reittiin tosin vähän omia silmukoita.  Keskusta on perinteikkään eurooppalainen kapeine kujineen ja autoilta suljettuine aukioineen. Kesäisinä päivinä olisin voinut levähdellä monissa puistikoissa, mutta talvi verotti ikävästi tätä puolta, koska kylmä ilma ei houkuttanut istumaan penkeillä. Sen sijaan istahdin hetkeksi sisään muutamaan upeaan kirkkoon lämmittelemään jäseniäni.

Kaupungin ehkä suurin nähtävyys, köysirata, oli valitettavasti suljettu. Ei siis auttanut muu kuin kiivetä jalan Bastille-linnoitukselle, joka seisoo Grenoblen yllä noin puolen kilometrin korkeudessa. Linnoitukselta oli upeat näkymät kaupunkiin ja vastapäisille vuorille. Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka.

Myös ostosmahdollisuudet ovat keskustassa kohtuulliset. Kauppoja tosin on ympäri keskustaa, joten saattaa joutua etsimään aika kauan, jos etsii jotain tiettyä putiikkia. Kaupungin laitamilta löytyy myös isompia ostoskeskuksia. En tosin käynyt niissä sisällä, joten en tiedä niiden tasosta.

Vaelluksesta

Pieniä esteitä vaellusreitillä

Koska keskustan tärkeimmät osat sai koluttua päivässä, päätin tänään lähteä vaeltamaan. Vaikka hostellin vastaanottopoika oli suositellut lumikenkien käyttöä, päätin selviytyä ilman niitä, koska en omista kyseisiä kenkiä edes Suomessa. En myöskään viitsinyt hankkia niitä edes vuokralle Grenoblessa ollessani. Niinpä päätin pysyä vaellusreissullani lumirajan alapuolella.

Maisemakuvaa matkan varrelta

Reittivaihtoehtoja oli todella paljon. Olin edeltävänä päivänä hakenut kartan turistitoimistosta ja käynyt ”Maison de Montagnessa” eli vuoristo-opastuskeskuksessa kysymässä sopivaa reittiä.  Olin pyytänyt noin viiden tunnin vaellusta. Lähdin liikkeelle ja noin puolessa tunnissa olin edennyt jo neljäsosan minulle suositellusta matkasta. Opastuskeskuksen virkailija ei selvästikään uskonut taitoihini tai intooni. Koska en halunnut lyhentää vaellustani kahteen tuntiin, suunnittelin itse uuden reitin, mikä oli helppoa saamani kartan avulla.

Reitit oli merkitty hyvin maastoon

Alkuperäinen vuoristovirkailijan suosittelema reitti nousi vain noin 500 metriin, mutta lisäsin itse reittiin 937 metrisen huipun, jolle kiipesin. Alas tultuani jatkoin matkaani läpi suloisten pienten kylien. Vaikka reitti ei ollut maisemallisesti kovin erikoinen varsinkaan, koska kaikkialla oli melko sumuista, tuli ainakin päivän urheiluannos täyteen!

Kulttuurista

Näkymä Bastillelta

Jos olet joskus ihmetellyt, miksi ranskalaiset ovat niin hoikkia, vaikka maa on tunnettu mahtavasta ruokakulttuuristaan, niin olen vihdoin löytänyt vastauksen. Tämä pätee ainakin Grenoblessa. Täällä urheillaan aivan valtavasti. Kiivetessäni Bastille-linnoitukselle ohitseni juoksi kymmeniä urheilupukuisia miehiä ja naisia. Uskokaa pois, reitti ei todellakaan ollut maailman helpoin, vaan koko matka oli melko jyrkkää nousua. Siinä jos jossain kunto kasvaa ja ylimääräiset kalorit palavat. Tämäkään ei kuitenkaan vielä riitä. Portaita linnoitukselta alas liidellessäni vastaani tuli näet mies, joka käveli ylöspäin puu-(tai siis metalli-)jaloilla. Aivan uskomaton suoritus.

Vesi virtaa vuorilta

Ruuastahan on myös pakko puhua. On se niin makeaa. Boulangerie-leipomoiden itsetehtyihin tuotteisiin ei vain voi kyllästyä. Eilen söin sitruunaleivoksen. Huomenna otan jälkiruuaksi tarte tatinin ja ylihuomenna… Onneksi on aikaa maistella kaikkea hyvää pidemmän aikaa, niin ei tarvitse ahmia kaikkea kerralla. Suolaiset ruuat ovat tietysti asia erikseen. Niitä voi syödä surutta enemmänkin. Koska tämä on niin laaja aihe, jätän tämän toistaiseksi maininnan varaan. Kirjoittanen mahdollisesti jossain vaiheessa aiheesta oman blogitekstin, kunhan olen tutustunut paremmin paikallisiin antimiin.

Viimeiseksi otan tähän vielä yhden tärkeimmistä ranskalaisiin liittyvistä piirteistä. Se on ylpeys omasta kielestä. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että kaikki elokuvat dupataan ranskaksi. Kävin tänään elokuvissa katsomassa Mission Impossiblen. Tietysti ranskaksi. Oli hullunkurista katsoa, kun Tom Cruise puhui ranskaa, sen verran kuin kieltä ylipäätään ymmärsin. Vielä huvittavampaa oli kuitenkin kuunnella oman poikamme Samuli Edelmannin ranskankielistä esitystä. Tämä elokuva pomppasikin heti listalle, ”nämä elokuvat täytyy katsoa alkuperäisversiona, kun pääsen Suomeen”. Tiedoksi teillekin, että oli hyvä. Samulilla oli myös huomattava rooli ja hän selvityi siitä mallikelpoisesti! Kannattaa siis mennä katsomaan, kunhan alkaa pyöriä teattereissa sielläkin.

Vaellusreitin varrelta

Lähtötunnelmia

Hei! 

Kiva, kun olet liittynyt seuraani matkalla Lyonin lumoon. Tätä matkaa on odotettu ja valmisteltu pitkään ja hartaasti. Voisi sanoa, että aloitin suunnittelun jo opiskelujeni alussa, yli neljä vuotta sitten. Toki olen viettänyt välissä puoli vuotta Englannissa. Silti minulla oli alusta lähtien tunne, että tuo vaihto ei jäisi ainoakseni. Englannista palattuani tuo tunne vain vahvistui. Kului puolitoista vuotta, kunnes viime keväänä olin taas täyttämässä hakupapereita. Mietin kauan, sijaitsisiko tuleva vaihtokohteeni Espanjassa vai Ranskassa. Viimein kuitenkin valitsin patonkimaan ykkösvaihtoehdokseni. Espanjan kielitaidon vahvistaminen saisi siis jäädä hamaan tulevaisuuteen. Kun kohdemaa oli valittu, aloin kuumeisesti selata yliopistojen nettisivuja. Lyonin valitsinkin vaihtokaupungiksi upean arkkitehtuurinsa ja kahden jokensa lisäksi myös yliopiston monipuolisen kurssitarjonnan vuoksi.

Tein erilaisia matkavalmisteluja pitkin syksyä. Asunto järjestyi kampukselta. Soluhuone, oma pesuallas huoneessa, kylpyhuoneet ja keittiöt kerroksittain. Sijainti aivan keskustassa, kuten yliopistokin. Kävelymatkaa asunnolta tiedekuntarakennukseen noin 800 metriä. Siis ihanteellinen opiskelija-asunto. Tarjolla olisi ollut myös yksiöitä, mutta ne olisivat olleet linja-automatkan päässä keskustasta. Lisäksi on mukavaa, kun on seuraa asunnolla. Ehkä.

Opintotukihakemukset ja vakuutukset piti tietysti myös hoitaa, apurahahakemukset täyttää ja tutustua vähän matkakohteeseen. Paperiasioiden hoito sujuukin jo rutiinilla Suomessa, mutta nähtäväksi jää, mitä haasteita Ranskanmaa tuo tullessaan. Lennot varasin Lyonin naapurikaupunkiin Grenobleen, jossa vietän ensimmäiset päiväni ennen kuin jatkan matkaani Rhône-Alpes -alueen keskuskaupunkiin. Lentoni starttaa 11.1. aamulla Helsinki-Vantaalta, josta lennän Arlandan kautta Grenobleen. Tuon Ranskan tasaisimmaksi nimitetyn kaupungin siluettiin piirtyvät vuoret, jotka tekevät kuulemma kaupunkiin matkaavaan lähtemättömän vaikutuksen. Grenoble on alppikaupunkina myös laskettelijoiden suosima. Omana tarkoituksenani olisi valloittaa vähintäänkin Bastille-linnoitus ja ehkä kivuta ainakin osan matkaa jollekin vuorelle.

Koska lähtö alkaa jo olla käsillä, aikaa Suomessa siis alle viikko, pitäisi kohta alkaa täyttää matkalaukkua erinäisillä turhilla ja vähemmän turhilla tavaroilla. Huoneeni on tällä hetkellä täydellisen kaaoksen vallassa, koska ympärilläni on varsinainen tavaravuori. Kaikkea ei kuitenkaan voi ottaa mukaan. Mitä vähemmän tavaraa, sen parempi. Ostettua tulee kuitenkin kaikkea uutta. Itse lähtöä en ole vielä oikein osannut ajatella. Tajuan lähteväni varmaan vasta, kun olen lentokentällä.

Eniten olen huolissani lähinnä siitä, miten pärjään ranskan kielen kanssa. Olen opiskellut lukiossa lyhyen ranskan ja yliopistolla lueskellut kieltä pari vuotta, mutta en voi sanoa, että kielitaitoni olisi kovin hyvä. Olen kuitenkin päättänyt, että opiskelen kaikki kurssini ranskaksi, koska haluan oppia kielen kunnolla. Tarjolla olisi ollut myös englanninkielisiä kursseja, mutta kiersin ne kaukaa. Englantia saa puhua varmasti tarpeeksi muutenkin.

Koska olin koko syksyn töissä Helsingissä, en ole nähnyt monia suomalaisia ystäviäni ainakaan kuukauteen. He kun viettävät enimmän aikansa Turussa. Niinpä hyvästitkin tuli jätettyä jo aikoja sitten, mikä tuntuu oudolta. Sekin ehkä vaikuttaa siihen, että en ole oikein sisäistänyt lähteväni kohta reissuun. Tällä hetkellä tunnelma on kuitenkin positiivisen odottava. On piristävää päästä taas näkemään maailmaa.

Nyt on aika lopettaa bloggailu ja tulostaa matkustusasiakirjat ulos tietokoneelta. Kiitos, kun jaksoit lukea pohdintani loppuun. Seuraava päivitys tulleekin vasta, kun olen päässyt perille sulokielten maahan.