Lomailua luostarissa

Eglise Saint Pierre

Blogini päivittyy taas pitkästä aikaa kuulumisilla täältä Ranskanmaalta. Olen ollut viimeisen viikon ajan kipeänä kuumeessa, joten en ole vielä kunnolla päässyt nauttimaan ihanan keväisestä ilmasta, joten ensi viikolla täytyy yrittää viettää aikaa ulkona senkin edestä. Nyt olo on jo onneksi parempi, kunhan ei mikään jälkitauti iske. Toivottavasti ei, sillä perjantaina olisi luvassa matka Geneveen WTO:n konttoriin ja EU:n delegaatioon. Lisäksi lauantaina olisi tarkoitus suunnata laskettelemaan lähelle Mont Blancia japanilaisen seinänaapurini kanssa.

Hiihtolomaviikon vietin siis Mâconissa ja Taizé-luostarissa hiljentymässä. Mâcon oli sievä ranskalainen pikkukaupunki, jonka kiersi hyvin vajaassa päivässä. Saavuin kaupunkiin jo aamulla ja kävelin ympäriinsä kauppojen ja kahviloiden ollessa vielä suljettuina. Käväisin myös joen toisella puolella, mutta siellä oli vain asuinrakennuksia ja muutama ravintola. Joki toi kuitenkin tunnelmaa kaupunkiin. Söin mukaani evääksi tuomani banaanin joen rannalla istuen ja palasin sitten takaisin toiselle puolelle.

Mâcon

Kiertelin pienen matkalaukkuni kanssa mukulakivisillä kävelykaduilla ja käväisin parissa museossa. Kummassakaan ei ollut minun lisäkseni muita vierailijoita. Alle 26-vuotiaana pääsin kumpaankin sisään ilmaiseksi. Kiersin ensin Lamartinen museon, jossa oli pieni kokoelma taidetta. Ursulinien luostarin museossa oli melko paljon nähtävää ja taideaarteita, mutta ainoana vierailijana oli hiukan ahdistava olla, sillä museovahdit vaikuttivat siltä, että he olisivat halunneet sulkea paikan jo hiukan aikaisemmin kello 12 ”siestaa” varten, mutta minun takiani he joutuivat odottamaan varttia vaille 12 asti.

Ursulinien luostari

Syömässä kävin taivaallisessa Crêperie Crêperie Vent d'ouest:ssa, jossa söin alkupalaksi kanipatéeta. Pääruuaksi ja jälkipalaksi söin tietysti maailmankuuluja crêpeseja ja nautin täysin siemauksin. Ravintola oli sisustettu merihenkisesti, joten eräs nimeltämainitsematon suomalainen ystäväni olisi ollut varmasti aivan innoissaan kyseisestä paikasta.

Vietin hiukan aikaa myös shoppaillessa, sillä en ole ikävä kyllä ehtinyt pahemmin harrastaa vaatekaupoissa käyntiä Lyonissa. Lopuksi menin vielä hetkeksi istumaan ihanaan kahvilaan, jossa oli tarjolla vaikka mitä herkkuja. Söin suklaaleivoksen ja lueskelin hetken koulupapereita. Sitten olikin aika hypätä linja-autoon ja suunnata Taizéen.

Taizé

 Viikko Taizéssa oli mahtava ja tutustuin moniin uusiin ihmisiin. Luostarissa oli yhteensä 1000 vierailijaa, joista 500 oli portugalilaisia. Niinpä minunkin pienryhmässäni oli kolme portugalilaista tyttöä. Tutustuin myös moniin itävaltalaisiin, saksalaisiin ja hollantilaisiin, mutta erityisen hauska sattuma oli, että Taizéssa oli lisäkseni toinenkin suomalainen. Hänkin oli tietysti Turusta! En ollut puhunut suomea miltei kuukauteen ja aluksi tuntuikin oudolta puhua omaa äidinkieltä kasvotusten jonkun kanssa. Hassua, miten nopeasti sitä tottuu käyttämään pelkästään vieraita kieliä.

Rauhalliset rukoushetket, lähes meditatiiviset laulut ja omat vaelteluni Taizé-kylän ympäristössä toivat toivottua vaihtelua normaaliin hektiseen elämänmenooni. Oli ihana taas huomata, miten aika pysähtyy Taizéssa ja kaikki on niin tyyntä. Kenelläkään ei ole kiire minnekään ja silti asiat hoituvat. Pitkistä ruokajonoista selvittiin hyvin talven pakkasillakin ja parakit olivat sopivan lämpöisiä nukkumiseen, kunhan vain laittoi tarpeeksi vaatetta päälle.  Ruoka Taizéssa oli yksinkertaista, mutta hyvää ja yleensä sitä sai myös lisää, kun kaikki olivat hakeneet oman annoksensa.

Hiljaisuuden laakso Taizéssa

Luostarin seesteisen tunnelman ja upeiden maisemien hellimänä halusin kokea vielä syvemmän hiljaisuuden ja rauhan. Niinpä vietinkin loppuviikon hiljaisuudessa, retriitin kaltaisissa oloissa. Minun lisäkseni hiljaisuuden keskellä viikkoa aloitti myös viisi muuta tyttöä. Meillä oli omat raamattuopetukset, jotka piti läheisen Amegnyn kylän luostarista tullut nunna. Vietimme päivämme puhumatta, söimme yhdessä pienessä huoneessa klassisen musiikin soidessa taustalla ja lopun aikamme vietimme miten parhaaksi katsoimme. Osallistuimme tosin tietysti kirkossa pidettyihin rukoushetkiin. Upea kokemus kokonaisuudessaan. Olisin mielellään viettänyt hiljaisuudessa vaikka koko viikon.

Kaikki hyvä päättyy kuitenkin aikanaan ja niin minäkin palasin takaisin Lyonin arkeen viime sunnuntaina. Todellisuus iski tällä kertaa rajummin kuin yleensä ja toi mukanaan kuumeen ja kurkkukivun. Alkuviikosta kävin luennoilla ja ranskan tunneilla, mutta perjantaina jäin suosiolla kotiin sairastamaan. Viikonlopun aikana olo on onneksi parantunut ja toivonkin, että seuraava viikko sujuu paremmin kuin nykyinen.

Taizén kirkko

Kirkko sisältä

kirkon kellot